Ketterä verkostopantteri vai ujo piimä? Verkostot ja brändääminen satakuntalaisen asiantuntijatyön akilleenkantapäänä

Ketterä verkostopantteri vai ujo piimä? Verkostot ja brändääminen satakuntalaisen asiantuntijatyön akilleenkantapäänä

Joitakin vuosia sitten keskustelin erään suomalaisessa liike-elämässä pitkän uran tehneen asiantuntijan kanssa. Olin itse tuolloin saamassa ensimmäistä maisterintutkintoani valmiiksi ja minulle tarjoutui mahdollisuus vaihtaa työelämään ja uraan liittyviä ajatuksiani tämän kokeneen kehäketun kanssa. Keskustelu oli erittäin antoisa monella eri tapaa ja olen usein palannut siihen mielessäni vielä näin vuosienkin päästä. Ajatuksiini jäi erityisesti pyörimään yksi asia, jonka keskustelukumppanini tuolloin sanoi: hän nimittäin ennusti, että globaalien suuryritysten aika on ohi ja tulevaisuus on ketterien, verkostosta toiseen luontevasti liikkuvien pienten toimijoiden.

Tämä ennustus muistui jälleen kerran mieleeni, kun 1.3. istuin Porin yliopistokeskuksen auditoriossa kuuntelemassa Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikön Asiantuntijatalouden kehittämisohjelman (ASKO) organisoiman Asiantuntijatyö nyt ja tulevaisuudessa -seminaarin puhujia ja keskustelijoita. Seminaarissa maalailtiin kuvaa asiantuntijoista eräänlaisena uutena luovana luokkana, joka liikkuu omien kiinnostuksenkohteidensa mukaan ympäri Suomea (tai miksei jopa maailmaa?) ja työpaikat seuraavat asiantuntijaa sinne minne hän vain meneekin.

Sekä asiantuntijan että asiantuntijaorganisaation yhdeksi keskeisimmistä osaamisalueista nostettiin seminaarissa esiin taito kommunikoida ja brändätä oma osaamisensa, palvelunsa tai tuotteensa myyväksi paketiksi, sekä kyky toimia verkostoissa muiden asiantuntijoiden tai asiantuntijaorganisaatioiden kanssa. Erityisesti seminaarin panelisteina toimineet Staart Oy:n toimitusjohtaja Juha Laitinen sekä Happy Company Oy:n toimitusjohtaja Saara Tarumo puhuivat uudenlaisen mindsetin tarpeesta ja siitä, miten Satakunnassa, täällä raskaan teollisuuden perinteisesti dominoimalla alueella, markkinoinnin ja kommunikaation merkitystä ei ole ymmärretty – vaikka siihen kenties pikkuhiljaa ollaankin heräämässä. Samaa peräänkuulutti vastikään myös mm. Anne Korkiakoski Talouselämä -lehden haastattelussa (12.2.2016): ei auta vaikka meillä tehtäisiin miten hienoa ja ensiluokkaista, jos sitä ei osata myydä. Kuluttajat haluavat kokonaisvaltaisen kulutuskokemuksen, jonka rakentamisessa ovat itse aktiivisesti mukana: tuotteen lisäksi ostetaan elämyksiä (Jyrinki et al. 2006, 25-28).

Markkinoinnin tutkimuksessa (esim. Solomon 2013) tunnistettu megatrendi yhteisestä
arvonluomisesta (value co-creation) ja vuorovaikutuksesta kuluttajan kanssa näkyy myös asiantuntijatyön tuotteistamisen kontekstissa (Aarikka-Stenroos & Jaakkola 2012,16). Asiantuntijan luoma ns. value proposition muodostetaan tulevaisuudessa yhä useammin yhdessä asiakkaan kanssa räätälöiden, joka muuttaa radikaalilla tavalla perinteistä näkemystä asiakasviestinnästä yksisuuntaisena toimintana (Aarikka-Stenroos & Jaakkola 2012,16-17; 23). Asiakkaan lisäksi asiantuntijan tulee kyetä toimimaan verkostoissa yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa: seminaarissa puhuneen Porin kaupungin kehittämispäällikkö Timo Aron sanoin ”yksittäinen asiantuntija ei tee ihmeitä”.

Asiantuntijaorganisaatioiden liiketoimintaosaamisen (ALMA) maisteriohjelman opiskelijana jäin seminaarin tuloksena pohtimaan, että voidaanko verkostoissa toimimista opettaa? Verkostoja on toki tieteellisestikin tutkittu ja aiheeseen liittyviä kursseja on ainakin kauppakorkeakoulun puolella jokunen. Tutkimustiedon tarjoamisen ohella uskon, että oppimista voitaisiin tukea muullakin tavalla: esimerkiksi verkostoissa toimimisen vaatima sosiaalisuus ei ole monelle suomalaiselle (satakuntalaisista puhumattakaan) kovin luontevaa. Kuten montaa muutakin asiaa, myös sosiaalisuutta voi kuitenkin opetella. Monilla kursseilla tehdään ryhmätöitä, jolloin opiskelijat verkostoituvat keskenään, ja yliopistokeskuksessa on tarjolla esimerkiksi mentorointiohjelma ja eri toimijoita yhdistäviä aamiaisbrunsseja, joihin opiskelijat voivat halutessaan osallistua. Mutta riittääkö se? Pitäisikö myös kauppakorkeakoulun koulutusohjelmiin kuulua jopa pakollisena muutama yritysvierailu (esimerkiksi valtiotieteiden opintoihin kuului kolme pakollista instituutiovierailua)? Voisivatko vaikkapa opiskelijajärjestöt yhdessä yrityselämän kanssa kutsua opiskelijoita kylään potentiaalisten työnantajien tai yhteistyökumppaneiden luokse? Myös Juha Laitinen toi seminaarin paneelissa esiin, että Porin kokoisessa kaupungissa opiskelijoiden ja liike-elämän läheisen yhteistyön luulisi olevan helppoa. Turun yliopiston työelämäpalvelut tarjoavat opiskelijoille apua esimerkiksi CV:n viilaukseen ja omien vahvuuksien etsimiseen. Pitäisikö opiskelijalla olla mahdollisuus päästä kehittämään ja testaamaan myös ns. hissipuhettaan, jonka kasvavaan merkitykseen yliopistokeskuksen johtaja Jari Multisiltakin viittasi seminaarin avauspuheenvuorossa? Kursseilla opimme, että asiantuntijaosaamisen brändäys on tärkeää, mutta olisiko tarpeellista opiskella henkilöbrändäystä myös käytännönläheisemmin? Ja mitä jos näitä molempia, hissipuhetta ja henkilöbrändiä, pääsisi kehittämään jo opiskeluaikana, yhdessä liike-elämän edustajien kanssa?

Kirjoittanut: Maija Kuusisto-­Länsineva. Kirjoittaja on Asiantuntijaorganisaatioiden liiketoimintaosaamisen maisteriohjelman opiskelija.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: