Tuoreita ideoita työelämän haasteisiin

Tero Pitkämäki

Tero Pitkämäellä jos kenellä on erinomainen näkemys tämän päivän työelämän haasteista sekä siitä, miten opinnot voivat vastata näihin haasteisiin.

Mies työskentelee Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän johtajana ja viimeistelee parasta aikaa kauppatieteiden maisterin tutkintoa Porin yliopistokeskuksessa Hyvinvointialan liiketoimintaosaamisen maisteriohjelmassa. Pääaineena on johtaminen ja organisointi, ja menossa on kolmas opiskeluvuosi.

Pitkämäen mielessä oli jo pidemmän aikaa siinnyt ajatus täydentää opintoja. Mies on aikaisemmalta koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri.

–  Työelämässä suoritetaan paljon MBA-tutkintoja, mutta etsin paremmin itselle sopivaa vaihtoehtoa. Porissa oli tarjolla ainutlaatuinen mahdollisuus, Pitkämäki kertoo.

Opintojen jälkeen hänen työuransa alkoi verohallinnon palveluksessa. Sieltä siirryttiin kunnalliselle puolelle ja kuntayhtymässä mies on viihtynyt reilut 10 vuotta, aluksi talousjohtajan tehtävissä.

– Työni on käytännössä erilaisia kokouksia, esittelyä hallitukselle ja asioiden valmistelua, johtamistyötä. Työntekijöitä on päälle 400 ja pääosa heistä on hoitohenkilökuntaa.

Opinnot tuollaisen työn rinnalla vaativat tiukkaa suunnitelmallisuutta ja kurinalaisuutta. Pitkämäki on käyttänyt osan lomistaan opintoihin ja pyrkinyt saamaan mahdollisimman paljon opintoja edistävää tekemistä niille päiville, kun hän Porissa käy.

– Opiskelu aikuisiällä on ollut hieno kokemus. Välillä on raskasta, mutta opiskelu antaa myös voimia ja jaksamista töiden puolelle. Ohessa on saanut hienoja verkostoja, Pitkämäki toteaa.

Opintojen alussa hänellä ei ollut erityisiä odotuksia siitä, mitä tuleman pitäisi. Toiveena kuitenkin oli, että omia ajatuksia saisi päivitettyä ajan tasalle.

– Julkisella puolella tarvitaan uusia ideoita ja liiketoimintaosaamista, joita opinnoissa on saanut. Varsinkin terveysalalla on oleellista osata puhua samaa kieltä yritysten kanssa. Siten on helpompi tehdä yhteistyötä.

Mies tekee pro gradu -työtä omistajaohjauksesta terveydenhuollon piirissä. Aihe on kovasti pinnalla Suomessa myös valtiotasolla.

– Minua kiinnostaa, miten kuntien ohjaus toimii terveydenhuollon yksikössä. Gradun teoriaosuutta on jo hahmoteltu ja haastatteluja tehty. Tähtäin valmistumisessa on vuoden 2014 syksyssä.

Työelämän haasteita terveydenhuollossa

Työelämän muuttuvista ja kiristyvistä haasteista puhutaan jatkuvasti enemmän. Koulutustarjonnan tulisi puolestaan vastata näihin haasteisiin. Millaisia haasteita Pitkämäki näkee työhönsä liittyen?

– Terveydenhuolto on murroksessa ja tarvitaan uusia toimintamalleja. SOTE-uudistus muuttaa läpi mennessään rakenteita todella paljon. Kauppatieteellisen koulutuksen on katsottu kuuluvan yksityiselle sektorille, mutta sitä tarvitaan myös julkisella puolella. Tarvitaan uudenlaista näkemystä.

Ovatko sitten opinnot Hyvinvointialan liiketoimintaosaamisen maisteriohjelmassa vastanneet Pitkämäen työssä kohtaamiin haasteisiin?

– Kuten todettu, moniin haasteisiin on saanut ideoita. Yksittäisistä asioista esimerkiksi tuotteistaminen on ollut käytännöllistä ja hyödyllistä. Kuntayhtymässämme palvelut on tuotteistettu. Näin tiedetään, mitä on tarjolla ja mitä mikäkin palvelu maksaa.

Pitkämäki ei ole asunut opintojen aikana Porissa, mutta opinnot hän aloitti aikanaan kaupungissa hyvillä mielin. Porin yliopistokeskus opiskeluympäristönä on tehnyt vaikutuksen.

– Täällä opiskelijat ja opettajat tuntevat toisensa, joten työssäkäyvänä on helppo järjestellä aikatauluja. Vanha tehdasmiljöö on miellyttävä ja rakennus sijaitsee upealla paikalla.

Teksti: Jani Wahlman

Kuva: Mikko Viitapohja

********************************************************************************

Uuden työelämän haasteisiin vastaavan Asiantuntijaorganisaatioiden liiketoimintaosaamisen maisteriohjelman haku on nyt käynnissä! Tutustu ja hae: http://utu.fi/alma

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: