Keynote-puhujat – Brändi- ja visiointipäivä 12.12.2012

BrandDay – VisionDay
Ke 12.12.2012 klo 8.15-15.40, Porin yliopistokeskus

Magnus Lindkvist (Ruotsi)
Magnus Lindkvist on yksi Euroopan tunnetuimmista futurologeista ja tämän hetken kysytyimpiä asiantuntijoita puhuttaessa bisnesälykkyydestä, trendeistä ja tulevaisuusajattelusta.

Lindkvist toimii lisäksi ohjelmajohtajana Stockholm School of Entrepreneurshipissa (SSES), joka on viiden ruotsalaisen huippuyliopiston muodostama yrittäjyyteen erikoistunut koulu (Stockholm School of Economics, The Royal Institute of Technology, The University College of Arts, Crafts and Design ja Karolinska Institutet). Hän on myös aktiivinen jäsen TEDissä – maailman merkittävimpien innovaattoreiden, tieteentekijöiden, ajattelijoiden ja taiteilijoiden yhteisössä.

Lindkvist on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Stockholm School of Economicsista ja opiskellut Kalifornian yliopistossa (University of California, Los Angeles, UCLA) elokuva-, televisio- ja teatteritaiteen osastolla. Ennen Pattern Recognitionin perustamista Magnus Lindkvist työskenteli mm. brändistrategistina Differillä ja suunnittelijana/myyntijohtajana bränditoimisto Grow:ssa.

Robert Govers (Belgia)
Robert Govers on arvostettu paikan brändäyksen tutkija, luennoitsija ja konsultti. Govers työskentelee vierailevana luennoitsijana Hollannissa, Belgiassa, Italiassa ja Dubaissa sekä toimittajana Place Branding and Public Diplomacy -julkaisussa. Hän on lisäksi kirjoittanut ja toimittanut yhteistyössä neljä kirjaa paikan brändäyksestä.

Projektijohtajana Govers on konsultoinut monia merkittäviä organisaatioita, kuten Euroopan komissiota, Kansainvälistä ilmakuljetusliittoa (IATA) sekä useita hallituksia, alueellisia päätöksentekijöitä ja matkailun edistämiskeskuksia. Konsulttina hän on keskittynyt taloudelliseen kilpailukykyyn, paikkojen identiteettiin ja imagoon, matkailu- ja koulutuspolitiikkaan, alueen kestävään kehitykseen, matkailun ja investointien edistämiseen sekä suuriin kansainvälisiin tapahtumiin. Govers lähestyy teemoja strategisen maineen johtamisen – paikan brändäyksen – näkökulmasta.

Govers on ollut myös perustamassa Placebrandz.comia, joka on virtuaalinen yhteisö paikan brändäyksen ammattilaisille.

Frank Go (Hollanti)
Frank Go toimii professorina Rotterdam School of Managementissa Hollannissa. Gon asiantuntijuusalueisiin kuuluvat brändi-identiteetti ja imagon muodostaminen, palvelulogiikka ja skenaariosuunnittelu, joista hän on konsultoinut useita yrityksiä, julkista sektoria ja mediaa. Go on myös arvostettu luennoitsija ja toiminut kutsuttuna puhujana, tuomariston jäsenenä sekä puheenjohtajana konferensseissa ja muissa tapahtumissa yli 55 maassa.

Go kuuluu kahdeksan kansainvälisen tieteellisen aikakauslehden toimituskuntaan ja on mm. toisena päätoimittajana ja International Place Branding Yearbook -sarjassa (2010, 2011, 2012) ja kirjoittajana Place Branding -teoksessa (2009).

Katso brändi- ja visiointipäivän koko ohjelma täältä.

Lähteet: http://www.speakersforum.fi, http://www.rsm.nl

BrandDay-VisionDay: Tulevaisuuden menestystarinat 12.12.2012 Porin yliopistokeskuksessa

Millaisia ovat luovien alojen tulevaisuuden menestystarinat ja brändit? Miten ennakoit tulevaisuuden trendejä ja otat ne osaksi omaa liiketoimintaasi? Tule ravistelemaan toimintatapojasi ja tuulettamaan ajatuksiasi huippuasiantuntijoiden johdolla BrandDay–VisionDay -seminaariin Porin yliopistokeskukseen 12.12.2012.

Tulevaisuuden trendien ennakoimiseen kuulijoita haastaa yksi Euroopan tunnetuimmista futurologeista ja trendspottereista, Magnus Lindkvist (Pattern Recognition). Lindkvist on tämän hetken kysytyimpiä asiantuntijoita bisnesälykkyydestä, trendeistä ja tulevaisuusajattelusta puhuttaessa.

Tulevaisuuden yrittäjyyttä, liiketoimintaa ja paikan brändäystä käsittelevät kulttuuriyrittäjyyden näkökulmasta tutkija, konsultti Robert Govers (University of Leuven) ja professori Frank Go (Rotterdam School of Management).

Seminaaripäivä on suunnattu luovien alojen yrityksille ja organisaatioille sekä alan koulutusta ja tutkimusta toteuttaville.

Tervetuloa!

Lue lisää seminaarin keynote-puhujista täältä.

Ke 12.12.2012 klo 8.15-15.40
Porin yliopistokeskus, Pohjoisranta 11 A, auditorio 125 (1. krs)

OHJELMA

8.15  Ilmoittautuminen ja kahvi

8.45  Tervetuliaissanat
Johtaja Harri Peltoniemi, Porin yliopistokeskus
Erikoistutkija Arja Lemmetyinen, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö

9.00  Place brands and their cultural heritage
Tutkija, konsultti Robert Govers, Leuvenin yliopisto, Belgia

10.00  Intellectual acupuncture for future trends
Futurologi Magnus Lindkvist, Pattern Recognition, Ruotsi

11.00  Lounas (omakustanteinen)

12.00  Visioning the views of cultural entrepreneurship in the Satakunta region
Professori Frank Go, Rotterdam School of Management, Hollanti

12.45  Workshopit
Workshop 1: Koulutuksen ja tutkimuksen trendit – vetäjänä neuvotteleva virkamies Petra Tarjanne, Työ- ja elinkeinoministeriö
Paikka: luokka 204 (2. krs)

Workshop 2: Kulttuurin ja matkailun brändit – vetäjänä KTT, yliopistonlehtori Ulla Hakala, Turun kauppakorkeakoulu
Paikka: luokka 207 (2. krs)

Workshop 3: Tapahtumatuotanto ja festivaalit – vetäjänä tuottaja Phuong Chu Suominen, Not Guilty Oy
Paikka: luokka 225 (2. krs)

14.15  Tauko

14.30  Paneelikeskustelu: Minkälaisia ovat luovien alojen tulevaisuuden menestystarinat?
Petra Tarjanne, neuvotteleva virkamies, Työ- ja elinkeinoministeriö
Soila Palviainen, projektipäällikkö, Culture Finland -kulttuurimatkailun katto-ohjelma
Phuong Chu Suominen, tuottaja, Not Guilty Oy
Ulla Hakala, KTT, yliopistonlehtori, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Anne Kalliomäki, tarinallistaja/story designer, Tarinakone
Helena Kätkänaho
, opiskelija, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö

Heikki Haaparanta, puheenjohtaja, kehitysjohtaja, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö

15.30  Yhteenveto

15.40  Tilaisuuden päätös

Ohjelma (pdf)

Seminaarin kielet ovat englanti ja suomi.
Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.

Ilmoittaudu verkkolomakkeella perjantaihin 7.12. mennessä.

Seminaarin järjestää Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö.

Yhteistyössä:
•   Porin yliopistokeskus
•   HITTI – Hyvinvointipalvelujen innovatiivinen johtaminen ja kehittäminen
•   JOHDE – Tapahtumatuotannon johtajaosaamisen kehittäminen -hanke
•   Culture Finland -kulttuurimatkailun katto-ohjelma
•   Satakunnan korkeakoulusäätiö
•   Satakunnan viestintäalan kehittämissäätiö
•   Porin kaupunki
•   Liikesivistysrahasto

Brändi- ja visiointipäivää edeltää akateeminen Cultural Entrepreneurship -konferenssi 10.-11.12.2012, jossa kuullaan puheenvuoroja sekä yrittäjyyden että paikan brändäyksen asiantuntijoilta. Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö järjestää tämän konferenssin yhteistyössä Rotterdam School of Managementin ja Copenhagen Business Schoolin kanssa.

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Kulttuuriyrittäjyyden konferenssi Kulttuuritehdas Kehräämössä 10.–11.12.2012

Mitä kulttuuriperintö merkitsee alueen hyvinvoinnille? Miten sitä voidaan hyödyntää paikan markkinoinnissa? Entä miten yrittäjien verkostoitumisesta ja yhteistyöstä saadaan lisäarvoa alueen brändille? Näitä ja muita luovan talouden monialaisia ilmiöitä tarkastellaan Cultural Entrepreneurship -konferenssin kansainvälisissä ja aluetta koskevissa puheenvuoroissa ja tutkimuksissa.

Aika: 10.–11.12.2012 klo 8.30– 17.00 ja 8.30–17.00
Paikka: Kulttuuritehdas Kehräämö, Pumpulikatu, Puuvillatehtaan sisäpiha, 28100 Pori

Cultural Entrepreneurship -konferenssissa (Cultural Entrepreneurship Conference, CEC) kuullaan puheenvuoroja sekä yrittäjyyden että paikan brändäyksen asiantuntijoilta. Kaksipäiväisen konferenssin ensimmäisen päivän teemana on yrittäjyys. Keynote-puheenvuoroissa luovien alojen yrittäjyyttä ja markkinointia luotaa yliopistolehtori Charlotte Carey (Creative Industries Marketing, Birmingham City Business School). Matkailun professori Seppo Aho (Lapin yliopisto) puolestaan kertoo harrastusten merkityksestä yrittäjyyteen. Tuottajatoiminnan mahdollisuuksia luovan alan verkostoissa esittelevät case-esimerkissään tuottaja Nina Luostarinen ja tutkimus- ja kehityspäällikkö Timo Parkkola (HUMAK).

Konferensin toisena päivänä keynote-puheenvuorot keskittyvät kulttuuriperinteen ja brändäyksen teemoihin. Paikan brändin yhteydestä kulttuuriperintöön puhuu tutkija Robert Govers (University of Leuven) ja apulaisprofessori, bränditutkimuksen dosentti Anne Rindell (Hanken) pureutuu paikan mielikuvan syntyyn. Molempina päivinä konferenssin tutkijat lähestyvät teemoja joko taloudellisesta, sosiokulttuurisesta tai poliittisesta näkökulmasta. Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö järjestää konferenssin yhteistyössä Rotterdam School of Managementin ja Copenhagen Business Schoolin kanssa.

Tervetuloa kaikki aihepiiristä kiinnostuneet kulttuuri- ja matkailualan ammattilaiset, yrittäjät, yhdistykset, tutkijat, kehittäjät ja opiskelijat!

ILMOITTAUTUMINEN

Konferenssi on kaikille avoin ja maksuton.
Ilmoittaudu verkkolomakkeella perjantaihin 7.12.2012 mennessä.

Conference program (pdf)

OHJELMA

MAANANTAI 10.12.2012
Paikka: Kulttuuritehdas Kehräämö, Pumpulikatu

8.30 Ilmoittautuminen ja kahvi

9.00 Opening words
Aino-Maija Luukkonen, Mayor, The City of Pori

9.15 Hobbies as inspiration and exercise forum for entrepreneurship
KEYNOTE: Seppo Aho, Professor, Ph.D. University of Lapland

10.15 Tauko

10.30 Creative disciplines education; a model for teaching entrepreneurship and the paradox of teaching ‘creatives’ entrepreneurship
KEYNOTE: Charlotte Carey, Senior Lecturer in Creative Industries Marketing, Birmingham City Business School

11.30 Lounas (omakustanteinen)

12.30 Producer as an enabler of creative networks
Practical case: Nina Luostarinen, Producer, M.A. & Timo Parkkola, RDI Manager, M.A. HUMAK University of Applies Sciences

13.00 TRACK 1: ECONOMIC DYNAMIC
Chair: Frank Go, Rotterdam School of Management, Erasmus University Rotterdam

Mass tailoring of visual fine arts: a business model based on a service network
Tuomas Pohjola, Turku School of Economics at the University of Turku

The relevance of cultural production – Pori Jazz   in boosting place brand equity
Arja Lemmetyinen, Turku School of Economics at the University of Turku, Frank Go, Rotterdam School of Management, Erasmus University Rotterdam & Mervi Luonila, Turku School of Economics at the University of Turku, Pori Unit

14.00 Kahvi

14.30 TRACK 2: SOCIO-CULTURAL DYNAMIC, PARALLEL TRACKS 2A AND 2B

TRACK 2A
Paikka: auditorio 240 (2. krs), Porin yliopistokeskus

Chair 2A: Lise Lyck, Copenhagen Business School

The contextual approach to enterprise learning in basic education and vocational education: the critical success factors at different school levels
Lenita Hietanen, University of Lapland & Taina Järvi, Lapland Vocational College

Design thinking as a means of developing joined business environment by entrepreneurs of two different fields
Tarja Toikka, Aalto University

Developing entrepreneurial opportunities through networking – Case Satakunta cultural tourism business network
Lenita Nieminen, Turku School of Economics at the University of Turku & Arja Lemmetyinen, Turku School of Economics at the University of Turku

Cultural heritage and entrepreneurship – a source of inspiration for community entrepreneurship and social innovation in rural area
Kärt Summatavet, Estonian Academy of Arts & Mervi Raudsaar, University of Tartu

TRACK 2B
Paikka: Kulttuuritehdas Kehräämö

Chair: Ulla Hakala, Turku School of Economics at the University of Turku

Brand identity in the context of higher education
Kati Suomi, Turku School of Economics at the University of Turku, Pori Unit, Arja Lemmetyinen, Turku School of Economics at the University of Turku, Pori Uni & Frank Go, Rotterdam School of Management, Erasmus University Rotterdam

From unbounded ideas to innovations on markets where customer rules – Introduction to idea based main elementary innovation model, Kari Salo, Seinäjoki University of Applied Sciences

How do teacher students understand entrepreneurship education?
Jaana Lepistö, Rauma Unit, University of Turku Department of Teacher Education & Marja-Leena Rönkkö, Rauma Unit, University of Turku Department of Teacher Education

Informal entrepreneurship activities within reenactment movement

Valery Gordin, National Research University Higher School of Economics in Saint Petersburg & Mariya Dedova, National Research University Higher School of Economics in Saint Petersburg

16.30 Breaching the tourist bubble; A socio-spatial dialectic perspective on event tourism (Kulttuuritehdas Kehräämö)
Frank Go, Rotterdam School of Management, Erasmus University Rotterdam & Egbert van der Zee, Rotterdam School of Management, Erasmus University

17.00 Conclusion (Kulttuuritehdas Kehräämö)
Ulla Hytti, Professor, Turku School of Economics at the University of Turku, Pori Unit

TIISTAI 11.12.2012
Paikka: Kulttuuritehdas Kehräämö

8.30 Kahvi

9.00 Understanding consumer images in branding activities
KEYNOTE: Anne Rindell, Ph.D, BA, Post-doctoral Researcher, Hanken School of Economics, Adjunct Professor at Turku School of Economics at the University of Turku

10.00 TRACK 1: ECONOMIC DYNAMIC
Chair: Frank Go, Rotterdam School of Management, Erasmus University Rotterdam

Value creation through co-creating organizational identity
Jennie Elfving, CENTRIA research and development

The role of gastronomic brands in promotion of tourist destination
Valery Gordin, National Research University “Higher School of Economics” Laboratory of Economics of Culture & Julia Trabskaya, National Research University “Higher School of Economics” Laboratory of Economics of Culture

Entrepreneurship orientation towards business performance of small and medium scale enterprises: Reference to Hambanthota District, Sri Lanka
Buddhika Niranjan Gamage, University of Kelaniya, Sri Lanka & Namal Balasooriya, University of Kelaniya, Sri Lanka

11.30 Lounas (omakustanteinen)

12.30 Track 2: SOCIO-CULTURAL DYNAMIC
Chair: Ulla Hakala, Turku School of Economics at the University of Turku

The role of artists in place branding: case study
Tuula Mittilä, Turku School of Economics at the University of Turku & Tanja Lepistö, Turku School of Economics at the University of Turku

Cost-benefit analysis of female migrant workers in Middle East: A case of Sri Lanka
Buddhika Niranjan Gamage, University of Kelaniya, Sri Lanka & Namal Balasooriya, University of Kelaniya, Sri Lanka

13.30 Tauko

13.45 TRACK 3: POLITICAL DYNAMIC
Chair: Ulla Hytti, Turku School of Economics at the University of Turku, Pori Unit

Creative district? The relevance of creative economy for the region – Case Old brewery area in Pori
Mervi Luonila, Turku School of Economics at the University of Turku & Tapio Häyhtiö, Turku School of Economics at the University of Turku

The multiple roles of curators in the production of contemporary art

Sari Karttunen, The Finnish Foundation for Cultural Policy Research (Cupore)

Indo-Sri Lanka maritime security strategy and policy implications for the Indian Ocean
Sandya N. Gunasekara, University of Kelaniya, Sri Lanka

15.15 Tauko

15.30 Place brands and their cultural heritage
KEYNOTE: Robert Govers, Adjunct Associate Professor at University of Leuven and Co-editor at Journal of Place Branding

16.30 Conclusion
Frank Go, Professor of Tourism Management, Rotterdam School of Management (RSM), Erasmus University Rotterdam

Konferenssin kieli on englanti.


LISÄTIEDOT

Konferenssin sivut: www.tse.fi/cec

Arja Lemmetyinen, arja.lemmetyinen(at)utu.fi, 050 520 0770
Kristiina Tattari, kristiina.tattari(at)utu.fi, 050 520 0771
Sara Holmila, sara.holmila(a)utu.fi, 050 520 0781

 

Applen nousu ja uho: Steve Jobsin elämänkerta

Suuren suosion saavuttanut Applen perustajan Steve Jobsin elämänkerta maalailee mielenkiintoisen kuvan Applen perustajan vaiherikkaasta elämästä. Kirja valottaa mukaansatempaavalla tavalla Jobsin elämää aina varhaislapsuudesta viime syksynä tapahtuneeseen poismenoon asti. Kirja on mielenkiintoista luettavaa myös niille, joita ei varsinainen tietotekniikka kiinnosta. Värikkäänä ja itsepäisenä persoonana tunnetun Jobsin edesottamukset päihittävät monet kuvitteelliset tarinat. Pidän teosta myös hyvänä luettavana yrittäjyyden näkökulmasta. Se voisi toimia osin jopa oppikirjana tarjoten totutusta poikkeavia ajattelumalleja moniin asioihin.

Jobsin ja samalla Applen kantava voima on tiukka integraatio. Laitteet ja sovellukset ovat tiukasti sidottu toisiinsa. Applen käyttöjärjestelmää ei myydä muille. Samalla käyttöjärjestelmä toimii ainakin periaatteessa hyvin, sillä valmistaja kykenee pitämään laadun mahdollisimman korkealla pitämällä ohjat käsissään. Applen periaatetta pidettiin tuhoon tuomittuna jo 1990-luvun alkupuolella, sillä silloin perinteiset vanhat kotitietokonemerkit, mm. Commodore ja Atari, jäivät Microsoftin DOS- ja Windows-käyttöjärjestelmiä käyttäneiden valmistajien jyräämäksi. Tietokonevalmistajille vapaasti lisensoitava käyttöjärjestelmä ja yritysmaailman herruus takasivat Microsoftille vähitellen vahvan paalupaikan myös kotona.

Myös Applen valitsema suljetumpi tie oli koitua yrityksen kohtaloksi. Yritys kun oli muutaman kuukauden päässä konkurssista vuonna 1997. Jobs oli saanut kenkää perustamastaan yrityksestä vuonna 1985 näkemyserojen vuoksi. Hän perusti uuden firman, NeXT:in, joka valmisti tietokoneita, joissa oli hänen itse kehittämänsä käyttöjärjestelmä. Yritys ei saavuttanut mainittavaa menestystä, mutta Apple kiinnostui uudenlaisesta käyttöjärjestelmästä 90-luvun puolivälin jälkeen. Apple osti NeXT:in ja sai mukanaan toimitusjohtajakseen Steve Jobsin kahdentoista vuoden tauon jälkeen.

Jobs alkoi välittömästi kääntää Applen kelkkaa, ja jo seuraavana vuonna julkistettiin pyöreä ja pastellinvärinen iMac, joka sai välittömästi suurta suosiota osakseen. Yhtiön rönsyilevä tuotevalikoima supistettiin muutamaan tuotteeseen, mikä pitkällä aikavälillä osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi. Applen kriisi oli ohi. Applen vanhentunut käyttöjärjestelmä uudistettiin kokonaan käyttäen NeXT:iä pohjana. Tähän ei kuitenkaan kovin paljon kiinnitetä kirjassa huomiota. Itse olisin asiasta lukenut mielelläni enemmän, vaihdos kun vauhditti Macien kauppaa selvästi.

2000-luvun alussa julkaistu iPod nousi megahitiksi, ja sen nerous piili soittimen ja verkkomusiikkikaupan, iTunesin, saumattomassa yhteispelissä. Jobsin neuvottelutaidot saivat aikaisemmin vastahankaiset suuret levy-yhtiöt myymään kappaleita myös yksittäisinä tiedostoina kokonaisten albumien sijaan. Menestyksessä merkittävää oli myös Applen joustava toimintatapa. Eri divisioonat eivät kilpailleet toisiaan vastaan, sillä niiltä ei vaadittu omaa tulosta. Yrityksellä oli vain yksi tulos. Aikaisempi taskusoittimien herra, Sony, ei onnistunut siinä, vaikka yhtiöllä oli sekä laitevalmistusta (Walkman) että levy-yhtiö (Sony Music) saman katon alla. Eri osastojen saumaton yhteispeli ei kuitenkaan ollut onnistunut. Tämä osoittaa yleisesti myös sen, että eri osastoille ei välttämättä kannata asettaa omia tulostavoitteita, jos (ja kun) koko organisaation etu on ykköstavoite.

Myöhemmin Jobs (ja todennäköisesti jotkut muutkin Applella) ideoi iPadin ja iPhonen, jotka ovat osoittautuneet myös kultakimpaleiksi. Jobsin nerous piileekin kyvyssä yhdistää eri asioita ennennäkemättömällä tavalla. Hän ei piitannut käyttäjätutkimuksista, vaan piti omaa näkemystään aina parhaana. Tämä osoittautuikin monesti oikeaksi myynnin perusteella. Myös tuotteiden hiottu ulkoasu viimeistä ruuvinkantaa myöden sekä brändin ja vahvojen, joskaan ei aivan katteettomien mielikuvien luominen, ovat olleet avainasemassa menestystarinassa. Yksi hänen vahvuuksistaan oli myös palkata mahdollisimman pätevät henkilöt erityyppisiin tehtäviin. Henkilövaihdokset hoituivat tarvittaessa ripeästi, jos hommat eivät sujuneet odotetulla tavalla. Jobs ei ollut miellyttävä mies, jos asioiden hoito takkusi.

Mielenkiintoista on se, että aiemmin tuhoon toimittu periaate – tiukka laitteiston, käyttöjärjestelmän ja ohjelmistojen integrointi – onkin osoittautunut varsin menestyksekkääksi sopivalla johtamisella. Apple on paisunut markkina-arvoltaan maailman kärkiyhtiöksi, ja sen kassa pullistelee rahaa. Apple takoo merkittävän osan IT-alan voitoista, vaikka sen markkinaosuus perinteisissä tietokoneissa onkin yhä melko pieni. Jopa pahin kilpakumppani, Microsoft, on jäänyt markkina-arvoltaan pienemmäksi. Apple on onnistunut teknologisten murrosten yhteydessä hivuttautumaan kilpailijoidensa ohi. Näitä murroksia ovat mm. MP3-soittimien yleistyminen, älypuhelimet ja tabletit. Markkinaosuuksien nopeat muutokset kuvaavat IT-alan jonkinlaista kypsymättömyyttä, sillä aikaisempi menestys tietyssä tuoteryhmässä saattaa muuttua suhteellisen lyhyessä ajassa päinvastaiseksi. Nokia on tästä murheellinen esimerkki.

Kirjoittanut: Saku Vähäsantanen

Vähäsantanen toimii projektitutkijana Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikössä

Kuva: Wikipedia

Työhyvinvointi-iltapäivä 7.11.2012 Porissa

Työhyvinvointi-iltapäivä − Kuinka rakentaa työhyvinvointia työpaikoille

7.11.2012 klo 13.00−16.00
Porin yliopistokeskus, Pohjoisranta 11 A, 1. krs, auditorio 126

ESITYKSET

Ajankohtaiset työhyvinvoinnin projektit ja teemat
johtaja Rauno Pääkkönen, Työterveyslaitos

Pahoinvoivasta työpaikasta hyvinvoivaan ja viihtyisään työpaikkaan
yliopistonlehtori Harri Virolainen, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö

Anteeksianto työpaikalla
pt. tuntiopettaja ja valmentaja Ilkka Virolainen, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu

Ikätietoisella johtamisella kohti työhyvinvointia
IKÄ-avain – Ikäjohtamisen kehittämistarpeiden kartoitus
TYHYKÄS – Työhyvinvoinnin kehittäjän valmennus
Työhyvinvointikymppi-palvelu
erityisasiantuntija Eija Lehto, Työterveyslaitos


Luovan talouden opiskelijoiden projektitöiden showcase 16.10.2012

Aika: tiistai 16.10.2012 klo 9-12
Paikka: Porin yliopistokeskus,
Pohjoisranta 11A, LK 3001 (3 krs.)

Tervetuloa tutustumaan Luovan talouden ja johtamisen (Creative Business Management) -maisteriohjelmaopiskelijoiden Luovan talouden projektityö -kurssin tuloksiin  ja osallistumaan projektitöiden pohjalta syntyvään keskusteluun.

Luovan talouden projektityö -kurssi on nyt kolmatta kertaa Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön ja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Taiteen laitoksen Porin yksikön yhteistyössä tuottamassa maisteriohjelmassa toteutettava opintokokonaisuus. Sen keskeisenä ideana on monialainen ja -tieteinen työskentely opiskelijapienryhmissä tiiviissä yhteistyössä projektitoimeksiantajan kanssa.

Kurssin ”opiskelualustoina” toimivat esimerkiksi kehittämis- tai tuotanto-caset, joita tarkastellaan sekä teoreettisista että käytännönläheisistä näkökulmista. Luovan talouden projektityö -kurssi on esimerkki Luovan talouden ja johtamisen (CBM) -maisteriohjelman sisällöistä, joissa keskeisessä asemassa on laaja-alainen yhteistyö, vuorovaikutteisuus ja monitieteisyys luovan talouden toimintaympäristössä.

Ohjelma

9.00 Avaussanat
Arja Lemmetyinen, erikoistutkija, Luovan talouden ja johtamisen maisteriohjelman koulutusvastaava, Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö

9.15 Johdatus projektitöihin
Mervi Luonila, projektitutkija, Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö

9.30 Projektitöiden esittely
Maisteriohjelman opiskelijat

Case Porispere
Case Keinutuolien kokoontumisajot
Case Tikau Share
Case Pori Arzz

11.30 HITTI -hanke taustavoimana opetuksen taustavoimana
Tapio Häyhtiö, projektipäällikkö, Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö

11.45 Keskustelua

Tilaisuus on avoin kaikille ja tilaisuudessa on kahvitarjoilu, tervetuloa!

Lisätiedot: suunnittelija Susanna Jänismäki, susanna.janismaki@utu.fi tai 050 433 3707

Tilaisuuden järjestää Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön toteuttama HITTI – Hyvinvointipalvelujen innovatiivinen johtaminen ja kehittäminen -hanke, jonka rahoittajina ovat Satakuntaliitto (EAKR) ja Porin kaupunki.