Yliopisto – tieteen kehto vai pätkätyöläisten projektipaja?

u

u

u

Kirjoittanut: Kirsi-Mari Kallio

Kallio toimii laskentatoimen ja rahoituksen tohtorikoulutettavana Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikössä.

Yliopistohenkilökunta kokee suomalaisen yliopistokentän muuttuneen viime vuosina radikaalisti – eikä välttämättä positiiviseen suuntaan. Jos nykyinen kehitys jatkuu, on todellisena vaarana opetuksen ja tutkintojen laadun heikkeneminen sekä lahjakkaimpien tutkijoiden pakeneminen parempien työolojen ja palkkojen houkuttelemina joko ulkomaisiin yliopistoihin tai elinkeinoelämän pariin.

Kaikissa Suomen yliopistoissa on siirrytty tulosjohtamisen aikakauteen. Tulosjohtamisen perimmäisenä ajatuksena on yksilöiden suorituksen mittaamisen kautta tapahtuva henkilöstön kannustaminen ja samalla organisaation strategian jalkauttaminen ruohonjuuritasolle. Tulosjohtamisen mittareiden mukaan hyvin suoriutuva henkilö palkitaan korkeammalla palkalla tai muilla eduilla. Näin tulosjohtaminen paitsi ohjaa henkilöstöä toimimaan tehokkaasti ja organisaation strategian mukaisesti, se myös nostaa henkilökunnan työmotivaatiota – ainakin teoriassa. Käytännössä tulosjohtaminen on näkynyt kasvavana paineena tuottaa tutkintoja, opintopisteitä ja tieteellisiä julkaisuja, ja nämä paineet ovat näkyneet myös yliopistohenkilökunnan arjessa. Samalla maamme yliopistojen keskinäinen kilpailu rahoituksesta on kiristynyt.

Tulosohjauksella on ollut merkittäviä vaikutuksia yksittäisten työntekijöiden – professoreiden, opettajien, tutkijoiden ja hallintohenkilöstön – arkeen. Tulosten liiallinen korostuminen on saanut osakseen laajaa kritiikkiä: mikäli tavoitteiden suunnittelu jää toissijaiseksi suh­teessa todellisten tulosten tavoitteluun, keskitytään helposti määrään sisällöllisen mielekkyyden sijaan. Saadaan siis sitä, mitä mitataan. Pelkkien tarkoituksenmukaisten ja toimivien mittarien kehittäminen ei myöskään ole riittävä ehto tulosjohtamisen toimivuudelle. Nimittäin, mikäli henkilöstö ei koe aitoa kannus­tetta tavoi­tella johdon asettamaa tulosta, tulosjohtaminen ei yksinkertaisesti toimi.

Tieteellisten empiiristen tutkimusteni mukaan valtaosa suomalaisesta yliopistohenkilökunnasta kokee monesti tulosohjauksen joko lisäävän turhaa byrokratiaa tai lisäävän painetta, stressiä ja riittämättömyyden tunnetta. Pienellä palkalla usein kutsumustyötään tekevät opettajat ja tutkijat on ahdettu nurkkaan – työstä saatu aito tutkimuksen ja opettamisen ilo ja työn vapaus ovat uhattuina tuloksia, pisteitä ja rankingeja korostavassa yliopistomaailmassa. Lisäksi nykyisten mittareiden on todettu painottavan määrää laadun kustannuksella sekä korostavan tutkimustyötä opetustyön jäädessä vähempiarvoiseksi. Kehitys vaikuttaa hyvin kyseenalaiselta, jos tarkoitus on tuottaa laadukasta opetusta ja tulevaisuuden asiantuntijoita sekä aikaansaada kansainvälisen tason huippututkimusta. Jos nykyistä järjestelmää ei muokata tai muuteta, vaarana on alati syvenevä tutkintojen, koulutuksen ja opetuksen laadun heikkeneminen. Suunniteltaessa kannustimia yliopistoihin, huomion tulisi kohdistua työn sisältöön, ei pelkästään sen tuloksiin. Näin saataisiin aikaan todellista laatua.

Tämän jutun teksti pohjautuu Kirsi-Mari Kallion ja Tomi J. Kallion artikkeliin ”Tulosohjaus yliopistojen asiantuntijatyössä” kirjassa Innostava yliopisto (Gaudeamus 2012, toimittaneet Pirjo Ståhle ja Antti Ainamo).

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: